Bist du bereit?

Voi juuttaanjööses sentään. Voi elämän kevät. Voi...voi voikukkani voi! Hetken se on poissa mielestä ja sitten se vyöryy tajuntaan kuin murtuneen padon hyökyaalto, joka pyyhkäisee ihan kaiken muun pois tieltään. Paluuta entiseen ei enää ole. Tuo yksi asia valtaa mielen kaikki kolkat. Heti perään ilmaantuvat myös fyysiset oireet kuin addiktilla konsanaan: sydämen syke nousee ja kylmät väreet kulkevat selkää pitkin. Kaiken tämän innon kasautuessa yhä suuremmaksi kehoa vavisuttelevaksi massaksi, kasvaa myös tarve purkaa sitä joko juoksemalla ympäri kämppää, huutamalla innosta, heiluttelemalla käsiä tai muuten vain kirjoittamalla tuhannen kerran putkeen "omgomgomgomg" tai "asdfgfjathau". Mistä nämä kaikki oireet kertovat? Luulosairaudesta? Orastavasta skitsofreniasta? Koneriippuvuudesta? Eheip, vaan seuraava, järjestysluvultaan 5. Wienin matka 

alkaa vain olla hälyttävän lähellä.

Seuraavan viikon aikana oireet tulevat yhä vain voimistumaan. Olen yllättynyt, jos jo keskiviikkoon mennessä sukat eivät pyöri jaloissa. Eivätkä ne aiheudu pelkästään lähestyvästä paluusta paikkaan, joka on kuin toinen koti. Tässä addiktiossa hurmetilan, aivojen endorfiinimyrskyn 

saa aikaan musikaali. Tanz der Vampire.

Lievennystä tähän kaikkeen on totta kai sunout musikaalin kappaleiden kuunteleminen ja tiettyjen videopätkien tuijottelu, mutta loppujen lopuksi se ei kuitenkaan riitä. Mikään ei ole aikoihin saanut aikaan samanlaista tunnetta kuin musikaalin jälkeinen, suorastaan sekopäisen maaninen tila. Sitä ei voi kuin istua paikallaan, nauraa ja itkeä samaan aikaan. Kyllä saa taas teatterikansa katsoa säälivästi, että mikähän noita kahta nuorta neitiä oikein vaivaa.

Vaan nyt suonette anteeksi, kun menen heittämään pari juoksukierrosta talon ympäri. Enää. ei. kestä. Jätän teidät tämänhetkisten näyttelijätietojen pariin, koska omaksi ilokseni 

ne halusin jonnekin listata.

Lauantai 9. pvä - seisomapaikat

Drew Sarich, Barbara Obermeier, Sebastian Smulders, Marc Liebisch

Sunnuntai 10. pvä - seisomapaikat

Drew Sarich, Angelina Mariefka, Sebastian Smulders, Florian Theiler

Maanantai 11. pvä - eturivi

Drew Sarich, Barbara Obermeier, Gernot Romic, Florian Theiler

Tiistai 12. pvä - seisomapaikat

Drew Sarich, Barbara Obermeier, Sebastian Smulders, Robert D. Marx

Torstai 14. pvä - eturivi

Drew Sarich, Barbara Obermeier, Sebastian Smulders, Marc Liebisch

Perjantai 15. pvä - seisomapaikat

Drew Sarich, Marjan Shaki, Lukas Perman, Marc Liebisch

Lauantai 16. pvä - seisomapaikat

Drew Sarich, Marjan Shaki, Lukas Perman, Marc Liebisch

Not a normal relationship

Olen vaativassa parisuhteessa. En ihmisen, vaan pääsykoekirjani kanssa.

Bibliofiilinä rakastan kirjoja ja nautin niiden lukemisesta - ainakin silloin, kun siihen puuhaan saan toden teolla tartuttua. Kirjat ovat kuin magneetteja, jotka vetävät puoleensa - väite, jonka varmasti moni voi allekirjoittaa. Se vaatiikin siis suurempaa tahdonvoimaa kuin maan vetovoima, että kykenisin ohittamaan kirjakaupan astumatta sisään. Sitäkin vaikeampaa on lähteä kirjakaupasta ostamatta mitään.

Tämä mielessä pitäen rakastan siis myös eläinlääketieteellisen pääsykoekirjaa, Galenosta. Valitettavasti vain viime aikoina minusta on alkanut enemmän tai vähemmän tuntua siltä, että Galenos ei rakasta minua, tai jos rakastaa, niin en ole ihan varma osaako se osoittaa sen oikealla tavalla. Sen sijaan, että se selittäisi asiat loogisessa järjestyksessä ja avaisi tiettyjä asioita tavalliselle kaduntallaajalle, se sekoittaa sisällyksensä yhdeksi puuroksi ja piilottaa riviensä väliin enemmän tietoa kuin kuvitella saattaakaan. Kahdeksan viikkoa. Kahdeksan viikkoa ja tämä tuhannen tiedonjyvän tiiliskivi saa luvan rakastaa minua oikealla tavalla. Minähän opin siitä kaiken tarvittavan.

Galenos, I effing wuw yoo.

It's alive! It's ALIVE!

 

Kyllä! Näin mahtipontisen isoin kirjaimin ilmoitan nyt oikein virallisesti (puskaradio on jo toiminut ainakin yhteen suuntaan), että tämä blogi herää henkiin, vaikka minulta itseltäni menisi henki sitä tehdessä. Katsotaanpa vaan, kuinka kauan tätä riemua jatkuu. Nimittäin jos jotain muistan lapsuudestani, niin sen, että ostin useita uusia ja upeita päiväkirjoja tarkoituksena kirjata ylös pienen elämäni jokaisen päivän merkittävät tapahtumat aina siitä, kenen kanssa leikin pylväshippaa koulun pihalla, siihen, kuinka kivaa oli ollut rakentaa puumaja mökin rantakallioille. Lopputulos? Ei kukaan satu tarvitsemaan tyhjiä päiväkirjoja? Leikkaan ensimmäisen - ainoan täytetyn - sivun pois. Noita on varmasti kirjahyllyllinen.

Omalta osaltaan nuo pelottavan punaiset jättiläiskirjaimet toimivat nyt myös varoittimena: Uuden ulkoasun myötä useat postaukset tästä alaspäin sisältävät muokattua tekstiä, jotka eivät väriltään välttämättä erotu uudesta taustasta. Menneisyyteen saa siis kurkistaa vain omalla vastuulla.

Minä kurkistan nyt Galenokseen.

The Last Chance

Emme me nyt jättäisi heinäkuuta täysin tyhjäksi, emmehän? Viime hetken postaukset kunniaan! Asiaa ja kerrottavaa enemmän tai vähemmän kiinnostavista tapahtumista ja hankinnoista olisi jälleen vaikka muille jakaa, mutta koska ne ovat omalta osaltani jo oikeastaan ohi, koettu ja hehkutettu myös kymmeneen tuhanteen kertaan, jätän ne täten kirjoittamatta ylös. Saan itseni toivottavasti potkittua kirjoittamaan erityisen postauksen Ropeconista, koska se jokavuotisena suosikkitapahtumanani sen minusta ainakin ansaitsee, mutta mitään en lupaa. Aika näyttäköön ja niin edelleen.

Koska minä tunnun rakastavan lokerointia, loogisuutta ja järjestystä (paitsi huoneen tavarapaljouden suhteen, kjeh), tämä postaus tulee jaotelluissa osissa, jotka käsittävät viimeisimmät hankinnat, hehkutuksen aiheet ja asiat, jotka pyörivät mielessä tällä hetkellä.

Yksi tämän hetken eniten odotetuista asioista oikeastaan on ensi viikolla alkava ratsastus. Whippiee! Pitkä kesätauko on vihdoin tulossa päätökseen ja pääsen pian taas niiden ihanien nelijalkaisten pariin. Pienenä muutoksena myös viime vuoteen aion nyt tänä vuonna ottaa kokonaista kaksi vakiotuntia per vko, koska se yksi tunti vain ei tuntunut viime vuonna vievän minua millään muotoa eteenpäin. Se oli - niin kuin opettajammekin totesi - taitojen ylläpitoa niitten kehittämisen sijaan. Toinen eniten odotetuista asioista on luonnollisesti nyt Ropeconin jälkimainingeissa se alati lähestyvä syksyn matka Wieniin. Rakkahin kaupunki ja vielä rakkaampi musikaali: täältä sitä tullaan! Odotan myös malttamattomana Alicen uutukaisten hanipuppelien tapaamista. Yhden näen pian ja toisen saapumista maltan tuskin odottaa, vaikka uskonkin, että Alicelle tämä odotus on entistä vaikeampaa kestää.

Ja nyt, vain siksi, koska olen laiska ja tylsä, kirjoitan tämän postauksen loppuun listan kaikesta siitä, mikä kaikki tiliäni on syönyt viimeisten kahden kuukauden ajalta. Ei kuvia, ei tarinaa ostosten takana, ihan vain tylsääkin tylsempi ja kuivempi lista. Tämä johtuu osittain siitä, että kaikki tavarat ovat jo kotiutuneet, eivätkä ne nyt oikeastaan olleet tämän postauksen syy tai tarkoitus.

Olen usein miettinyt sitä, miksi ostoksista kertominen on niin mieluisaa puuhaa ja miksi niistä on myös hauska lukea. Siihen lopputulokseen olen päässyt, että niistä on hauska kirjoittaa, koska sitä kautta saa hieman purettua sitä intoa, mikä ostotapahtumassa ja uuden tavaran omistuksessa on syntynyt. Se myös kuuluu niihin asioihin, joita itsestä on kiva ja helppo muille jakaa. Ostoksethan osittain määrittävät myös ihmistä itseään. Kukapa nimittäin ostaisi asioita, joista ei pidä? Niistä lukeminen sen sijaan on kuin maailman parasta tirkistelyä ja sitä kautta voi myös hakea inspiraatiota: "Onko tuollaisiakin olemassa? Upeaa, voinkohan minä käyttää tuota mihinkään?" Syitähän näiden molempien hauskuuteen on varmasti muitakin, mutta näin pikaisesti ei tule mieleen muuta. Kommentteihin tosin saa kirjoitella ajatuksia aiheesta! Laajentakaa ajatusmaailmaani.

And now, may I present to you,
THE LIST:
- PlayStation 3
- Dante's Inferno (PS3)
- Folklore (PS3)
- Assassin's Creed (PS3)
- Parfyymi (DVD)
- Zombie Fluxx (cardgame)

Ai niin. Melkein unohtui. ZOMG Pirates of the Caribbean 4: On Stranger Tides:in Teaser Trailer on tullut (kattokaa Youtubesta, son aivan loistava!) kuin myös Disturbedin uuden levyn nimikkobiisi Asylum (listen down below)!

I was tested positive for geekism

Olin tässä viime viikonloppuna yötä Jannalla (a.k.a Alicella - btw tuo nimi on tullut jäädäkseen, deal with it) ja löysin sen seurauksena itseni pohtimasta sitä, millainen nuori minä nyt sitten oikeastaan olen. Osviittaa antaa Jannalle saapumiseni yhteydessä heittämä toteamus painavaa, kolmen kassin sotavarustusta kantaessani: "On se kumma, että kun nuori yleensä lähtee bilettämään, niin se kantaa mukanaan vaan pikkulaukun ja viinat, mutta kun nörtti lähtee yöksi pois, ni eikö sillä ole mukana tietokonetta, kirjoja, videokamera jne.jne.jne." Voi tosin olla, että kyse on vain minusta itsestäni, sillä olen aina kantanut yökylään mukaan jos jonkinmoista tavaraa, joita loppupeleissä en edes ole tarvinnut, mutta joita olisin voinut tarvita. Vaan ihan totta, kuinka moni hengenheimolaisistani voisi kuvitella lähtevänsä yökylään ilman konetta, jos sellainen järkevästi liikuteltavana löytyy?

Pidän siis itseäni nörttinä. Selvä. Entä mistä olen päätynyt tähän lopputulokseen? Yksi. Olen ainakin jollain mitalla antisosiaalinen. Viihdyn kyllä ihmisten seurassa, enkä kestäisi ikuista yksinäisyyttä, mutta en kyllä todellakaan kestäisi ikuista seuraakaan. Ajatuskin siitä, että joutuisin olemaan ihmisten keskuudessa ja jatkuvasti toimimaan sosiaalisessa tilanteessa yli kaksi päivää ilman hetkenkään hengähdystaukoa saa aikaan rintaa puristavan ahdistuksen. Ei kiitos. Ei minulle. Mielummin vetäydyn yksin omaan kolooni. Kaksi. Vietän suurimman osan vapaa-ajastani joko koneella, kirjojen parissa tai videopelejä pelaten. Näistä tosin kaksi jälkimmäistä ovat nostaneet kannatustaan vapaa-ajanaktiviteetteinani vasta tässä viimeisen puolen vuoden aikana. Kolme. Rakastan tiedettä. Joitakin tieteenaloja (kielitiede, biologia, geeni- ja perinnöllisyystiede ja psykologia) tosin enemmän kuin toisia. Ja lopuksi neljä. En niin kauheasti välitä liikunnasta tai tarkalleen ottaen tylsästä liikunnasta. Ratsastamisesta, tanssipelaamisesta ja metässä larpin ohella juoksemisesta pidän, mutta tavallinen hölkkäily tai mikä tahansa muu mielikuvitukseton, staattinen kuntoliikunta on minusta tylsintä, mihin ihminen vain voi aikaansa käyttää.

"I have suffered every kind of unpleasant or dangerous physical complaint, but none is worse than this. Not suprising, for anything else is just an illness, while this is gasping out for your life-breath." - Seneca, Epistulae Morales ad Lucilium, c. AD 62-5

Tieteestä ja kirjoista puheenollen kirjakokoelmaani on liittynyt muutama varsin mielenkiintoinen opus, joita olen jo ehtinyt vähän aloittaakin. Asthma ~ The Biography by Mark Jackson valottaa tavalliselle maallikolle astman historiaa aina antiikin ajoilta tähän päivään asti samalla, kun se sepustaa, miten ihmisten asenteet astmaa kohtaan ovat muuttuneet vuosien vieriessä. Charles Darwinin Tunteiden ilmaisu ihmisissä ja eläimissä sen sijaan on juuri sitä, mitä kirjan otsikkokin lupaa. Kirja sisältää tarkkaa kuvausta ihmisten ja eläinten tunteiden ilmaisusta ja luonnollisesti kaikki on Darwinin omin sanoin tämän omien havaintojen pohjalta kirjoitettua. Interesting? Hell yeah.