Okei...huhhuh ja herranjestas. Sitä luulisi, että kun on vihdoin vapaa tekemään asioita ilman velvoitteita, niin että sitten todella olisi vapaa tekemään niitä kaikkia, mutta kiesus, olenko muka koskaan ollut tätä kiireisempi? Eläinlääketieteellisen pääsykokeen jälkeen en ole muuta ehtinyt, kuin katsoa ja tehdä kaikkea rästiin jäänyttä. Kohteina ovat olleet niin youtubin videot, deviantARTin deviationit, piirtäminen, ystävien tapaaminen, tämän blogin päivittely, kavereiden yo-juhliin valmistautuminen, työt ja autokoulu. Listan viimeisimmästä en tahdo sen enempää kuullakaan, vaikka koko ajan tuo pirullinen maksettu velvoite pyörii mielessä ja aiheuttaa turhaa stressiä. Taivaille kiitos menivät katsastajat lakkoon, eipä ainakaan ole mikään paniikki mokoman kortin kanssa.
Koska vapaudesta huolimatta kaikki aika tuntuu vain hukkuvan johonkin syvänteisiin, olo on jatkuvasti vähän levoton. Mielessä on koko ajan uutta ja ihanaa tekemistä ja hinku tarttua näihin ideoihin on kova, mutta millä ajalla minä niitä muka teen? Omien pikkukivojen projektieni lista sisältää tällä hetkellä 17 erilaista niin suurta kuin pientäkin kohtaa ja lisää varmasti tulee, kunhan saan aikaiseksi vain kirjata ne ylös. Tämän kaiken lisäksi minun tosiaan pitää hoitaa se autokoulu ja olla hieman sosiaalinenkin, niin koneella kuin tuolla ulkonakin. Elämä...anna minulle lisätunteja vuorokauteen, kiitos.
Tik tak, tik, tak, time's running out~ (Eikö ollutkin sopiva tapa vilauttaa minu uutta taskukelloa? Rakastan sitä. Sen liikkuva koneisto näkyy kellotaulun takaa. Hopeoitu, nahkataustalla.)
Väärin ei kenenkään kuitenkaan sovi käsittää: kyllä, minä todellakin nautin tästä vapaastani, enkä enää anna sitä mielelläni pois ainakaan hetkeen. ♥
Mitäs tässä oikeastaan sitten onkaan tulossa? Lista tosiaan sisältää 17 miellyttävää kohtaa tällä hetkellä, joista kenties tärkeimmiltä tuntuvat:
- Lue kaikki kirjat, jotka puolen vuoden aikana olet ostanut (a.k.a 10-20 kirjaa)
- Piirrä taivaan tähden pitkästä aikaa sydämesi kyllyydestä
- Siivoa ja uudelleensisusta takakammari
- Valmistaudu Ropeconiin
- Kertaa arabiaa syksyä varten
- Aloita heprean opiskelu.
Että semmosta. Wish me some luck, pweese? Ja lisätäänpä tähän loppuun kuvan saattelemana myös yksi pikkiriikkinen toive vielä edellisen vähän suuremman lisäksi: Olisiko mitenkään mahdollista saada jo ne kesähelteet tänne Suomeen? Nimittäin tännehän jäätyy!
...Muhamadun rasul Allah. Kiitos jo valitettavasti loppuneiden arabian tuntien, The Kingdom -elokuvan, kännykän Islamic call to prayer -aamuherätyksen ja lukemattomien muiden asioiden yhteisvaikutuksesta olen tällä hetkellä aivan mielettömän islam-/arabiamanian kourissa. Ajatukset yksinkertaisesti poukkoilevat sinne tänne islamin ja arabialaisen kielen ja kulttuurin välillä ja valtaavat tilaa niin monelta muulta intoilun aiheelta, että on lähes mahdoton keskittyä tulevaan eläinlääketieteellisen pääsykokeeseen. Tuntuu, että nämä aivot räjähtävät, jos en jollain tavoin pääse toteuttamaan kaikkia asioita, joiden vuoksi tälläkin hetkellä voisin hyppiä kattoon.
En malta odottaa, että arabian kurssi alkaa taas syksyllä. Itse asiassa sinne tuntuu olevan liian pitkä aika. Hinku kerrata vanhaa ja oppia uutta kielen saralta on kova ja mieli tekisi myös ostaa yksi opus, joka opettaa nimensä mukaisesti puhumaan Modern Iraqi Arabicia. Hintaa kirjalla on kuitenkin mukavat 45-50 euroa. Rahastusta, sanon ma. Ja valitettavasti, koska kirja pitää tilata ulkomailta, kestää sen saapumiseen noin 2-3 viikkoa. Ei kukaan jaksa tuollaisia aikoja odotella, ei edes hyvällä kärsivällisyydellä. Varsinkaan, jos kyse on jostain, jonka tarvitsee nyt ja heti. Toisaalta taas, mitä kauemmin vitkastelen kirjan tilaamisen kanssa, sitä kauemmin joudun odottaa sen saapumista. Valitettavasti olen viime aikoina ostanut niin paljon, että nyt on aika pistää rahahanat kiinni ja vähän aikaa elää hiljaiseloa ostosten kanssa. Mutta nyyh. Modern Iraqi Arabic: A Textbook + mp3.
Onneksi ainakin hieman tätä hinkua lievittämään omistan muutaman iki-ihanan kirjasen. Arabic-English Visual Dictionary on ollut rakastettu ystävä siitä lähtien, kun sain sen Jannalta joululahjaksi. Tähän asti olen lähinnä vain tutkaillut ja selaillut kirjaa, mutta tähän hinkuuni saatan vallan mainiosti hyödyntää tätä sanallista arkkua ja alkaa päntätä yleissanoja ja fraaseja pääkopan sisälle tasaisella tahdilla. Kirja on siitä ihana, että kaikki on kirjoitettu arabiaksi, transliteroitu ja sitten vielä käännetty englanniksi. Vokaalien etsiminen/arvailu ei siis tule ongelmaksi. Arabiassa kun harvemmin sanoihin kirjoitetaan vokaaleja. Voitteko kuvitella, kuinka turhauttavaa on katsoa internet sanakirjoista sanoja, kun ei sitten olekaan harmainta hajua siitä, mitkä vokaalit menevät minkäkin konsonantin väliin?
Sinikantinen kaunokainen on kotoisin Shakespeare & Companysta, englanninkielisiä kirjoja myyvästä kirjakaupasta, Wienistä. Kerron oletettavasti itse paikasta enemmän Wien -aiheisissa postauksissa, mutta sanotaanko näin lyhyesti ja ytimekkäästi jo tässä, että sympaattisempaa kirjakauppaa ja sen myyjää saa hakea. Kirjassa itsessään olen edennyt niinkin pitkälle kuin takakannen lukemiseen. Perusideana on, että nuoren 16-vuotias Saudi-tyttö Nouf ash-Shrawi katoaa juuri ennen häitään ja Nayir -nimistä aavikko-opasta pyydetään tuomaan nuori neiti kotiin. Tytön pahoinpidelty ruumis löytyy myöhemmin ja Nayir tuntee velvollisuudekseen selvittää, mitä Noufille on tapahtunut yhdessä rikostekniikan tutkijanaisen (forensic scientist, mikä piru son suomeksi?) kanssa. Maltan tuskin odottaa, että saan kaikki jo aloittamani kirjat luettua loppuun, sillä vasta niiden jälkeen pääsen käsiksi The Night of the Mi'rajiin.
Kaaauan on mennyt viimekertaisesta päivityksestä ja lupailtu on maat ja taivaat mitä uusiin postauksiin tulee. Nähtävästi kestää vielä hetki, ennen kuin saan kunnon otteen tästä skriivailusta. Aina, kun pitäisi alkaa päivittää, tuntuu siltä, että ei olisi oikeastaan mitään sanottavaa ja sitten matkan varrella välipäivinä olen puolestaan täynnä ideoita erilaisista postauksista. Mihin ne ideat oikeastaan katoavat? Hukkuvat päästä, kun istuu alas kirjoittamaan. Puff ja sinne meni. Toisinaan taas sitten olen kerännyt niin paljon kerrottavaa per päivitys, että voitte vain arvata, kuinka ylitsevuotavalta tuntuu aloittaa blogipäivitys, jota varten pitäisi kuvata ainakin kaksikymmentä eri kohdetta, muokata kuvat, siirtää ne photobucketiin ja vihdoin kirjoittaa kaikista jotain pientä unohtamatta elämäntilapäivitystä ja muuta satunnaista tarinaa todellisuudesta ja sen ulkopuolelta. Mieli tekisi tämänkin postauksen yhteydessä vähentää kuvien määrää, sillä kuvaheavyssä postauksessa yksittäisen tavaran merkitys ja arvo tuntuu jotenkin kummasti laskevan. Kirja on 'yksi muista' sen sijaan, että se olisi 'juuri se yksi ihana opus'. Vähentämään en kuitenkaan ryhdy, vaan nyt tässä tulevien päivien aikana päivityksiä tulee aika tiuhaan tahtiin. Bear with me. Ehkä opin tästä jotain ja päivitän useammin, niin ei kasaannu vastaisuudessa näin paljon rästiin jääneitä päivityksiä.
Siivosin huoneeni tässä muutama kuukausi sitten. Tai itse asiassa aloitin sen projektin, enkä oikeastaan muuta voi sanoa, kuin että jo oli aikakin. Takakammari on yo-juhlista asti - eli lähes kokonaisen vuoden ajan - ollut yksi katastrofi. Koko huone on muistuttanut enemmän varastoa kuin asuintilaa. Tähän mennessä olen siivonnut huoneessa olevan ison työpöydän opiskelutilaksi (ja yllä olevan installaation esittelyalueeksi) ja järjestänyt kirjahyllyn. Halusin kaikkien kirjojeni vihdoin olevan yhdessä paikassa, sillä ennen hyllyn järjestämistä niitä on löytynyt niin sängyn alta, erinäisiltä pöytätasoilta kuin tietokoneenkin vierestä. Nyt kaikella on oma paikkansa ja niin se toivottavasti pysyykin. Kesän edetessä toivottavasti saan myös muutaman uuden, hieman isomman sisustuselementin tuonne takakammariin, mutta niistä enemmän sitten myöhemmin. Paljon on vielä tehtävää, mutta eikö pääasia olekin, että sain aikaiseksi aloittaa tuon prosessin?
Alright. Let's get this over with. I promised a series, that'll feature the Eurovision Song Contest 2010 candidates from each and every country that takes part in it. The language I'm going to use is - as seen here - English. To be honest...I'm not really so excited about the ESC this year. Why? Well...I've been listening to a few songs from different countries and most of them are extremely boring. We, ladies and gentlemen, are going to have a Balladvision this year. I highly doubt it is because of the new way the points are given. There will be a panel of judges, who give away some of the points to the song they think is the best and thus we get a nice set of mostly boring ballads. The new rule might have been a good idea and I for one hoped that it would bring the Eurovision back on track. I hoped it would decrease the favoring of the beloved neighbour and bring some real talent and real music in the ESC. I was wrong. All it did was make all the countries vote for songs they think might win the judges over to their side and this is exactly why we have a bunch of wannabe beautiful and emotional ballads instead of something joyful, something beautiful, something exotic or something new. Like back in the old days.
Anyways. The structure of VoE will be the following: first I'm going to let you listen to the actual song and if I can find a nice video with the performance as well, that's what you'll get. Then it's time for me to give you the name of the artist plus, of course, the name of the song. Following the little headline with the important names will come the fun part. This is where I will either praise or trash the song completely. I will give my opinion (note that it is only my opinion, not the truth, so feel free to disagree) on the actual song, the lyrics, the performance (this includes the fun stuff on stage and the dancing and the usage of camera ankles etc.), clothes of the participants, talent (can the singer really sing), background (the screen behind the stage and the design in it). Last but not least I shall write a few other comments if needed and give the overall points (with the maximum of 12) to the whole package. In the second part of VoE, I shall give you one or two videos of my favourite or least favourite song the featured country has sent to the ESC within the years 2003-2009. Now let's begin!
---
ESC 2010 - Norway - Didrik Solli-Tangen: My heart is yours
Song: Very basic. Almost boring. Though when given, that many other countries have chosen ballads this year too, I have to give at least some credit for Norway for picking a song, that at least somehow sounds beautiful. It's a very emotional song, which is a bonus when trying to convince people to vote. Also, when you listen to the song a few times, you kinda start liking it. The melody sticks to your head for a while and you find yourself humming when listening to it. It reminds me a little bit of Celine Dion's My Heart Will Go On, even though it can never - not in a million years - make such a strong impact on the listener as the beautiful theme of Titanic. As a matter of fact, this song could well be in some Disney animated film, even though it isn't as good as the real Disney songs.
Lyrics: All about love. Ah the fluffyness. They are definitely trying to get votes with the theme. I mean, the language of love is universal. We all know the concept of love even though some of us haven't felt it yet. Most of us feel warm inside when listening to a nice and powerful love song, which basically says that if you truly love someone, you'll find a way to overcome all obstacles in life and everything is just beautiful and wonderful and idyllic. Bollocks, say I! It's complete and utter nonsense. There are way better love songs than this one so don't bother to vote if you vote a song because of the message it tries to convey. This one lies to you.
Performance: Boring. It is just plain boring. Okay, whippie, the dude walks around and there is a dude and some chicks playing a violin. Nothing special. I myself don't even feel the song. I'm sorry, Didrik, but you just can't convey any feelings in your performance. You are dull, plain and boring. Though he seems to get his groove on in the very end of the song, at 2:02 and just let's it go. That is the way to sing a love song. You need to show the audience how much you care about what you are singing, even if you don't feel that way yourself. You need to convince us. I have to give some credit to the guy directing it too. The circling camera is a cliché, but a very good one.
Clothing: Nothing special.
Talent: In the very beginning he delivers his first lines like a ninth grader during a singing test. His voice is, at least to my ear, too weak and I'm not even quite sure if he hits the note perfectly.
Background: Fireworks ftw! Other than that...again: nothing special.
Other comments: -
Overall: Given that this is one of the best ballads this year...well...let's give it a...hmm... 8/12. I might've given it a 7, but that's only one point more than half of the points so I thought this deserves just a little bit more than that.
Two of my favourite songs from Norway: Wig Wam / In my dreams / 2005 Christine Guldbrandsen / Alvedansen / 2006
Life has no meaning anymore, does it? My friends hate me and see me as a selfish bitch. The pain in my own life is killing me, it really is. Sometimes I just wish I was dead. Now wouldn't that be the happy ending? Why do they feel the need to hurt me? Do they enjoy seeing me suffer from something they've said? These are just my thoughts - of course - but still I know that I have to put and end to this. I shall do it. I shall die with a smile on my face. "Goodbye", I shall say to the cruel world. "I'm sorry.", I shall silently whisper to my family. But to my friends... ...to them I shall say - with a tiny smirk on my face: "Are you happy now?" This...shall be the end of it all.
---
Kuulostaako ärsyttävältä? No niin minustakin. Tuli tässä eilen selailtua hieman erinäisiä blogeja sattumanvaraista hakua hyödyntäen ja arvatkaapa mitä...Suurin osa blogeista, jotka eteen kävelivät, kuuluivat 12-16 -vuotiaille tytöille ja sisältö oli enemmän tai vähemmän valitusta siitä samasta sonnasta, mitä jokaisen elämään joskus kuuluu. Mutta käsittelivätkö nämä yksilöt tätä asiaa järkevästi? Tarkkailivatko he tapahtuneen kaikkia puolia vai mitä? Eehei. Eivät todellakaan. (Eihän heiltä liikaa voi vaatia.)
Kerta kerran jälkeen sain lukea yhä enemmän yllä olevan kirjoituksen kaltaista p*skaa. Monet vieläpä olivat niin neroja, että kirjoittivat lyricsejä ja runoja omista elämän suurista kärsimyksistään. Ah ja voi miten elämä juuri nyt kolhii minua. Kaikki viuttaa ja mieli tekisi huutaa jokaiselle vastaan tulevalle ja voi nyyh itku, parku ja vonku, kun mun elämä just nyt kusee enemmän kuin kenenkään muun. Voiko tuota ottaa vakavasti? Jos vastasit pyöräyttämällä silmiäsi, olet aivan oikeassa: ei voi. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
Yksi tapaus oli todellinen tyhmyyden huippu. Valitti ensimmäisessä kappaleessaan siitä, miten paineet koulussa kasvaa...miten haluaa pärjätä ja olla huippu ja heti seuraavassa kiroili, että "v***uku pitäis lukee kemman ja ussan kokeisii mutku ei v***u jaksa". Päteeköhän tähän sanonta, että sitä saa mitä tilaa? Ei...se ei ole sopiva, vaan pikemminkin: jokainen on oman onnensa seppä. Jos pärjäät huonosti koulussa ja stressi pärjäämisestä kasvaa niin kannattaisikohan vilkaista peiliin ja etsiä sitä vikaa sieltä sitten? Tai vielä parempi neuvo: ota se kirja käteen ja lue. Ei se tieto sinne päähän ihan ilmasta siirry vai luulikohan kyseinen yksilö, että merlin tulee tekemään taikojaan heti, kun tyttö on valittanut sydämensä pohjasta nettimaailmalle? Ha-ha.
/rant
Raaka todellisuushan on, että yhä useampi nuori tuntee olonsa stressaantuneeksi ja kärsii ties mistä mielenterveyshäiriöstä (pakko tosin kommentoida, että randomeja blogeja selatessa bulimia ja bipolaarinen mielialahäiriö näyttäisivät olevan yleisimpiä). Mutta tämän vuoksi kysymys kuuluukin, johtuuko tämä lisääntyneestä työstä vai ovatko peruskouluikäiset nykyään vain huonosti kasvatettuja ja laiskoja. Kallistuisin jälkimmäisen puoleen. Selvisinhän minäkin peruskoulusta ja lukiosta. Stressiä oli, mutta se kuuluu asiaan. Nyt lääkiksen pääsykokeeseen lukiessa on kyllä taas muistanut sen yksinkertaisen faktan, että asiat eivät valmistu itsekseen. Jos jotain haluaa oppia, pitää sen eteen myös tehdä asianmukainen työ, joka puolestaan on toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Tavoite on kuitenkin työn määrästä riippumatta sama: sisäistää tärkeät asiat, jotta niitä voi myöhemmin hyödyntää.
Over and out.
P.S. Pointsit sille, joka tietää, mistä tuon pikaisesti kyhätyn "valitusvirren" ensimmäinen lause on!
Seethrough Imagination on tällä hetkellä yhtä kuin yllä mainitun olennon tarinoita tarkoin vartioidusta mielenmaailmasta. Se toimii pakotienä pois tavallisesta arjesta kohti roolipelien, sekalaisten villitysten, materialismin, tieteiden ja taiteiden, sekä ajoittain myös kiellettyjen ajatusten maailmaan.
Helpoin tapa lukea blogia on hyödyntää materiaalia täällä sivussa. Time Travel ohjaa edellisiin yksittäisiin postauksiin, Tags Archiven kautta löytyy tietyn aihepiirin postaukset (materialmania, vlog, art, viccefashion jne.) ja In the Future kertoo tulevan. "Where am I?" puolestaan paljastaa ne harvat kerrat, kun skribentti syöksyy avaraan maailmaan omasta turvallisesta valtakunnastaan ja Teleport esittelee muutkin mahdollisuudet stalkata wriitteriä.