These things just keep coming back, don't they?

Syksy tulee kohisten ja tuo myös mukanaan jälleen kerran elämää suuremman innon tehdä jotain uutta. Syksy on myös aika palata arkeen, aloittaa puhtaalta pöydältä ja - kyllä - jälleen kerran herättää jotain kauan sitten kuopattua henkiin.

Tällä kertaa lupauksia päivityksistä ei enää tehdä, sillä eiköhän viimekertainen, kissankokoisin OMG -kirjaimin ilmoitettu blogin resurrektio ja sitä seuranneet mahtavat kaksi postausta kerro jo, että tämän tytön sanallisen arkun avain hukkuu aika ajoin kaapin pohjalle pölyttymään. (Viimeisin kirjoitus 2. huhtikuuta 2011? Seriously?)

Joka tapauksessa omaksi ilokseni haluan jälleen katsoa, mitä tästä syntyy tai on syntymättä. Jos ei muuta, niin ainakin kerran puoleen vuoteen päivitän tänne senhetkisen elämäntilanteeni, niin, että sitten 80-vuotiaana voin katsella tämän blogin noin 160 päivitystä ja kerrata koko elämäni, ennen kuin kuolema tekee siitä elokuvan silmieni eteen.

Oleellisia asioita viimeisen kesän ajalta ovat muun muassa:

Tanz der Vampire
En uskonut, että voisin koskaan pitää jostain asiasta näin voimakkain tuntein. Totta kai pidin ja fanitin paljon asioita nuorempana: jo ala-asteelta asti muistan aina fiksoituneeni joko johonkin piirrettyyn, bändiin ja sen jäseniin tai kulttuuriin (kyllä, muistan japanifanitukseni varmaan hautaan saakka), mutta koskaan se ei saavuttanut näin suurta riippuvuutta. Löydän itseni päivittäin metsästämästä uutisia Tanz der Vampireen - ja ylipäänsä muihinkin rakastamaani musikaaleihin - liittyen.
Kaikki tämä räjähti toistaiseksi viimeisen Wienin matkan jälkeen kesäkuussa. Wienin produktion loppu oli surullinen, mutta samalla kyseinen jäähyväisreissu oli myös paras kaikista. Mikään - painotan: mikään - ei ole niin ihanaa kuin huomata suosikkinäyttelijäsi tuijottavan suoraan sinua kohti lavalta kesken esityksen ja laulavan sinulle vain koska kyseessä on viimeinen esityksesi. Mikään ei saa sydäntä hakkaamaan lujempaa kuin tilaisuus halata kahta idolisoimaasi tanssijaa kiitokseksi kaikesta, varsinkin kun tajuat jälkeenpäin esityksessä, kuinka parivaljakko pitää huolen, että heidän tuijotuksensa huomataan. Eikä mikään lämmitä sisältä niin paljon kuin katsoa, kuinka maailma suloisin ja sydämmellisin mies ottaa vastaan kirjoittamasi kiitoskirjeen silmät säkenöiden. Kyllä. Matkani oli ikimuistoinen.

Ropecon 2011
Coni oli jälleen mahtava. Teemojensa (sankaruus ja suomalaisuus) puolesta en olisi uskonut, että conista olisi löytynyt niinkin paljon kiinnostavia luentoja, kun verrataan edellisvuoden kauhuteemalla varustettuihin tietopaloihin luiden murtumisesta Grimmin kauheimpiin satuihin. Silti tänäkin vuonna kolmen hengen koplamme joutui Smökin lattialla ennen tanssiharjoitusten alkua ottamaan ohjelman esiin ja raa'alla kädellä karsimaan päällekäisyyksiä pois. Edellisvuodet toistivat itseään siltäkin osalta, että lopulta päädyimme istumaan vain kahdella luennolla: Sankaruuden ja pahuuden psykologia, sekä Sankaritaruja muinaisesta Lähi-idästä.
Poikkeuksena edellisvuosiin tänä vuonna päädyimme myös seuraamaan Ropeconin Gaalaa. Show oli sen verran upea, että suorastaan hävettää, kun en ole itseäni aikaisemmin raahannut saliin sitä seuraamaan. Seuraavana vuonna olen siellä tuli, mitä tuli.
Loput Ropeconista kuluikin totuttuun tapaan - jalkojeni suureksi harmiksi - tanssiharjoituksissa ja itse conitanssiaisissa. Tuli siinä melskeessä opittua muutamia uusia tansseja (Troikka, Korobushka, Emperor of the Moon, Rufty Tufty, Indoor Games jne.), vieteltyä viattomia Pease Branlessa (pupubranle reversed - naiset vietteli, miehet karkasi) ja Gay Gordonissa, sekä nautittua upeista - tarkoitan todella upeista) - ilmalennoista leidinheiton yhteydessä. Kerrankin kannatti olla pieni, sillä monet salskeat urhot, sankarit ja sotilaat nostivat meikäläistä kohti kattoa kuin höyhentä. Se oikeasti tuntui siltä, että olisi lentänyt. Ja kerta nyt tansseista puhutaan, niin kylläpä kyllä, tuli taas tanssittua myös sitä legendaarista Pornopolkaa sen verran, että eiköhän tässä 1/4 vuotta selviydy ennen kuin ensimmäiset vieroitusoireet alkavat.

Tanssi
Melkein samoilla aiheilla jatketaan, vaikka toteankin nyt vain ilmoitusluontoisesti, että olen aloittanut uuden harrastuksen. Zsófian kanssa innostuttiin muutaman upean unkarilaistanssijan innoittamina varaamaan itsellemme tanssitunteja koko lukuvuoden verran. Tunteja on kaksi viikossa. Toinen niistä on jazztanssia ja toinen showtanssin alle lukeutuvaa broadway stylesia. Lienee sanomattakin selvää, kummasta intoilen enemmän?

Ratsastus
Ja koska minullahan on kaikki aika maailmassa tehdä mitä vain eikä koskaan ole mikään kiire tai pidä lukea tai mitään, niin ratsastus jatkuu yhä tänäkin vuonna kaksi kertaa viikossa. Ainoana poikkeuksena tosin nyt on, että pidän vain yhtä vakiotuntia ja hoitovuoroa tallilla, mutta sitten ratsastelen hieman vapaammin kymmenen kerran kortilta 3kk aikana tunteja aina silloin, kun siltä tuntuu (lue: otan joka perjantai itselleni ylimääräisen tunnin, mutta jos joku perjantai en ehdi tai ei huvita, niin en sentäs joudu korvaamaan sitä perjantaita).

Upea vuosi meneillään siis.