Please Winter Go Away, laalaa-laalaa-lalaa~

Että sillä tavalla tällä kertaa. Kuukausi menny viimeisestä päivityksestä, joten eiköhän nyt ole jo korkea aika tuherrella jotain uutta. Haha. Aika. Se on kumma juttu se. Kuukausi sitten valittelin jumalattomasta siitä työmäärästä, minkä olen itselleni kasannut. No, as it turns out, ei tilanne olekaan niin paha kuin oletin. Ei tämä mitään riemulomaa ole ja nytkin lähinnä vain ärsyttää, että perjantai-ilta menee kurssilla istuessa, mutta loppujen lopuksi tunne on kyllä se, että tästä selviää. Vapaa-ajan määrä on minimissään. Autokoulu seisoo (tosin ei tuolla ulkona oikeastaan tee mieli ajella edes) ja arabiaa luen, kun kerkiän. Fysiikan haittavaikutuksiin kuuluu kiroilu ja hiusten repiminen, mutta hei...jos tämä on se, mitä minun täytyy tehdä saadakseni lopun elämän verran elää yhtä unelmaa niin mikäs siinä sitten.

Tällä hetkellä eniten intoa ja energiaa tuottavat kentin konsertti ja Wienin matka. Ensimmäisen olemassaolon olin unohtanut täysin, joten voitte uskoa millainen leveä hymy nousi kasvoille, kun vilkaisin kalenteriin. Sen sijaan Wienin matkaa en saa pois päästä sitten millään. Siihen on enää kolme viikkoa! Kolme lyhykäisen lyhyttä viikkoa ja sitten se on menoksi. Gosh. Aika, Kulu nopeammin, ole kiltti. Pweese?

Olenko se vain muuten minä vai onko tuolla ulkona viime aikoina ollut a) kylmä ja b) ihan helvetisti lunta?! Ei siinä mitään, ihan kiva, pitkästä aikaa oli kunnon talvi, juu-u, mutta liika on aina liikaa. En ole koskaan ollut kylmän ystävä, enkä ole sitä kyllä vieläkään, joten nuo 15-20 asteen pakkaset eivät oikein kolahtaneet - tai kolahtivat, mutta huonolla tavalla, if you get the point. Ihanaa sentäs, että nyt vähäksi aikaa saadaan lämpimämpää säätä. Ja tosiaan, samaan syssyyn voisi pyytää, että josko tuota luntakin tulisi vähemmän. Me hukutaan siihen.

Over and out. Postaillaan jotain järkevämpää, kun sitä tulee. Otetaan tämä ihan vain merkkinä, että elossa ollaan, eiks jeah?

The Four Months of Hell

Haha. Yritin olla luova tuon otsikon kanssa, mutta taisi olla aika fail. Kuvastaa tosin hyvin tämän olennon tulevaa kevättä. Eilen oli lääkiksen valmennuskurssin ensimmäinen kerta ja vaikka ei vielä opiskeluun paneuduttukaan, niin väkisinkin tuli jo tunne, että nyt se on sitten menoa. Ei sen puoleen, mitään muutahan en voi tehdä kuin parhaani, mutta kenelläpä ei olisi epäilyksiä omasta opiskelukyvykkyydestä, kun on juuri vuoden hehkuttanut sitä faktaa, ettei yksinkertaisesti ole tarvinnut opiskella. Vuosi sitten ajattelin, että yo-kirjoitukset olivat pahin opiskelurääkki, minkä ihminen voi itselleen hankkia. Väärässäpä olin. Todella väärässä. Nimittäin eläinlääkiksen valintakokeeseen luku tulee olemaan omaa luokkaansa ja jos siitä selviän ja pääsen sisälle, mikään ei kyllä enää minua estä (ja minähän pääsen sisälle). Materiaalia saatiin eilen niin paljon jo yksin kurssia varten, että jouduin kantamaan viittä kirjaa kädessäni kotiin, kun eivät enää laukkuun mahtuneet muiden kirjojen sekaan. Biologiaa on 120 sivua, kemiaa 150 ja fysiikkaa ihanat 310. Tähän päälle lukeutuu myös fysiikan kirjan kokoiset opukset (2 kpl) sisältäen viimeisten vuosien valintakokeet ja harjoituskokeet vastauksineen ja totta kai valmistavalta kurssilta saadut monisteet ja +200 laskua, Galenoksen - varsinaisen pääsykoekirjan - 600 sivua unohtamatta.

Ottaen huomioon, että olen työssä käyvä ihminen vielä kesäkuun puoleen väliin ja toivottavasti edes kesän ylikin, kuluvat arkipäiväni klo. 08.00 alkaen aina 15.30 asti Pasilan toimistotilarakennuksessa omassa huoneessa. Valmennuskurssin takia olen sidottu myös maanantai-, keskiviikko- ja torstai-illat 16.00-20.15 oppitunneilla (joista muuten tulee läksyä). Tiistai-iltaa puolestaan syö arabian alkeiden jatkokurssi 16.50-18.30 ja autokoulun teoriakoe puskee niskaan viimeisine ajotunteineen. Kysyn vaan - huom. kysynpä vaan - että missä vaiheessa minä sitten oikeastaan teen ne läksyt ja luen? Selvä se, että arabian jälkeen on aikaa ja perjantaina töiden jälkeen, sekä viikonloppuna, jos lauantain 11.00-12.00 ratsastusta ja 16.00-17.00 saunaa ei oteta huomioon, mutta entä jos se ei riitä? Olen niin väsynyt ma, ke, to valmennuskurssituntien jälkeen (pääsen kotiin vasta yhdeksäksi, vatun bussit), etten taida siinä tunnissa jaksaa saati ehtiä tehdä kaikkea, mitä vain meille läksyksi sysätään. Mihin soppaan olen itseni saattanut?

Todellisuudessa kyse ei ole mistään noin kamalasta. Sivumäärät ja kellonajat kyllä täsmäävät, mutta pakkohan se on myöntää, että tuo kurssi on pirun kiinnostava. Teimme eilen kurssilla niin sanotun 'alkukokeen', jota ehdin ennakkoon jo panikoida, sillä sitä kuvattiin kokeena, joka "ei vaadi laajaa Galenoksen tuntemusta", enkä ole päässyt vielä koko kirjassa vauhtiin, saati lukenut paljoakaan fysiikkaa ja kemiaa. Turhaapa huolehdin. Koe oli aineistopohjainen kahden tehtävän koe, joka sisälsi yhden päättelytehtävän potilaan hoidosta ja toisen laskutehtävän (kohdin a, b ja c). Jo itse kokeen aineisto, joka käsitteli diabeettista nefropatiaa, oli itsessään niin mielenkiintoinen, ettei siitä meinannut saada silmiään irti. Asiaa tosin helpotti se, että minulle diabeettinen nefropatia oli tuttu juttu, kenties jopa liiankin tuttu. Pisteitä tuli 18,5/28. Ihan hyvin, ottaen huomioon, että menetin 6 pistettä huolimattomuusvirheisiin eri tehtävistä (note to self: älä anna sen tapahtua valintakokeessa). Jos jo pelkkä aineisto yhdestä diabeteksen komplikaatiosta oli näin kiinnostava, niin en todellakaan malta odottaa integroituja tunteja. Mitäkö ne sitten ovat? Meille esitetään potilastapaus, jota me alamme sitten tutkimaan kuin lääketieteellisen kandit konsanaan. Lääkärilarppia hurraa!

Ajatellapa muuten. Kuukausi sitten valittelin, kuinka hitaasti aika oikeastaan kuluukaan, sillä hinkusin lähteä Wieniin sillä hetkellä, enkä seuraavana päivänä, mutta katsotaanpa päivämäärää nyt! 26.1. tarkoittaa sitä, että itse matkaan onkin enää 8 viikkoa aikaa. Vain 2 kuukautta! Pistetäänkö juhlat pystyyn mitä häh täh? Hyvällä tuurilla itse asiassa sitten kahden kuukauden päästä te saatte tänne ja Alicen (vai Jannaksiko pitäisi jo kutsua?) blogiin joko matkan jälkeen tai matkan aikana (riippuu nettiyhteyksistä Wienissä) travel vlogia. Suunnitelma toteuttaa Wienissä joka päivä jokin pieni videokokoelma nähdyistä paikoista ja tehdyistä asioista nimittäin näyttää varmistuneen. Ainakin minun uusi Canon LEGRIA FS200 lähtee mukaan matkalle ainoana tarkoituksenaan toimia travel vlogin tallentajana. Uskoisinpa, että näitä videoita, sekä muita Janna/Vicce sekoiluja (mm. Happy Meal Challenge, jonka molemmat tässä yksi päivä feilasimme) varten teemme ihan oman youtube channelin. Janna ei vielä tiedä tästä, mutta kerron kyllä tänään arabiassa. Ihan totta kerron! o-o *promise*

Muita hehkutuksen aiheita, you ask? No ainahan niitä löytyy, kaksin kappalein itse asiassa. Muutama päivä sitten hyppäsin melkein kattoon, kun kuulin, että Ropeconin tämän vuoden teema oli päätetty. Eikä Conitea paremmin olisi voinut karnevaaliteemaansa valita! Maltan tuskin odottaa, että pääsen näkemään, miltä Kauhu-Ropecon 2010 (pitäisikö lyhentää Kauhucon?) näyttää. Mitä pajoja löytyy, millaisia luentoja, mitä ylimääräistä tulee olemaan niin kuin viime vuoden munkit ja salaseura - vai kulttiko se oli?


Toinen hehkutuksen aiheista on ne hiukset. Kyhyllä. Menin kampaajalle ja nyt on vihdoin ja viimein uusi tukka (kuvia tulee, kunhan saan). Ja uudella tukalla todella tarkoitan uutta tukkaa. Malli ei paljoakaan tällä kertaa muuttunut, mutta väriä tuli. Hyvästi maantienruskea mitäänsanomaton lässähtänyt väritön karva ja tervetuloa uusi, hehkeä ja raikas hunajablondi (tai kultablondi niin kuin minä tahdon tätä kutsua). Hiukset ovat siis oranssihtavan vaaleat, kampaajan mukaan kuin ohra- tai vehnäpelto. Aluksi hieman arvelutti tämän teko, mutta lopputuloksen nähtyäni tiesin, että juuri tätä olin halunnut viimeiset en-edes-muista-kuinka-monta vuotta.


Vielä, ennen kuin esittelen muutaman erikoisuuden - ihan teitä varten tehtyjen asioiden, jotka haluan jakaa - on pakko kertoa, että aloitin varmaan elämäni suurimman siivous- ja sisustusprojektin. Kyllä. Aion siivota ja uudelleen sisustaa huoneeni. Jepjep. En enempää, enkä vähempää vaan juuri sen minun katastrofaalisessa kunnossa olevan varastonurkan sieltä kodin perältä. Työpöytä on itse asiassa jo kirjoja vaille siisti ja korurasiat ovat jo omassa lootassaan (tosin niille täytyy löytää uusi sijoituspaikka). Lankakoreista tulee tyhjentää kaikki turha, varastoon kantaa säästettäviä lukion vihkoja ja monisteita, uudelleenjärjestellä tärkeitä tavaroita, vanha levysoitin ja kaijuttimet lähtevät hevon metsään - jos raaskin heittää pois - ja tilalle tulee hyllykkö mm. kirjoille ja koriste-esineille. Sänky heivataan hittoon ja sen paikan saa vanha rakas sohvasänky olohuoneesta, jota en raaski pois heittää. Tavoitteena on tilava ja kotoisa, miellyttävä tila, jossa on hyvä valoisa ilmapiiri opiskelulle, mutta myös tarpeeksi tunnelmaa viettää iltaa ystävien kesken. Saa nähdä, miten onnistun.


Sitten siirrytään niihin erikoisuuksiin, jotka siis poikkeavat hieman tuosta lörpötyksestä, jota elämäntilapäivitykseksi saatan kutsua. Toinen näistä kestää vain tämän postauksen, kun taas toinen jatkuu kevään mittaan - toivottavasti - tasaiseen tahtiin. Näillä blogipäivityksen osilla on otsikko ja ne sisältävät materiaalia, jota en itse ole tuottanut, mutta jonka haluan teidän kanssa jakaa. Creditsit siis alkuperäisille tekijöille. Jos jompi kumpi näistä kahdesta ei teitä kiinnosta, hypätkää vain osion yli. No harm done. Ensimmäinen yllätys, joka isis loppuu jo nyt alkuunsa, on YoutubeScoop. Kauhallinen Youtuben lahjakkuuksia, joita minä olen viime aikoina alkanut seurata. Kannattaa subscribea ainakin osa, mikäli tyyppien pärstä tai ohjelma miellyttää. Toinen yllätys, jonka aloitan vasta seuraavassa postauksessa, koska tämä on jo törkypitkä, ja koska silloin materiaalia on paljon enemmän, on Visions of Eurovision. Sisällytän kyseiseen palaseen aina yhden tai muutaman maan tämän vuoden edustuskappaleen kuin myös viimeisten kuuden vuoden ajalta näiltä mailta oman suosikki- tai inhokkiesityksen. Miksikö? No koska euroviisutohinaa on hauska seurata. Ainakin parempi kuin missikisalööppejä. On with the show, siis.


YoutubeScoop

RayWilliamJohnson - Tekee kaksi kertaa viikossa =3 (Equals Three) ohjelmaansa, joka sisältää 3 viral videota, kommentointia niistä, sekä comment question of the dayn + vastaukset edelliseen.
BreakingNYC - RWJ:n (ks. yllä) oma daily vlog.
RallisP - Peter Rallisin Movie Buzz pitää huolen siitä, että leffauutiset eivät jää huomaamatta. Sisältää uusimmat leffatrailerit, huhut ja uutsiset, sekä leffa-aiheisen versus kisan.
Vlogbrothers Nerdfighter veljekset, jotka tekevät kolmesti viikossa toisilleen vlogin. Vlogit sisältävät kaikkea hauskaa, mutta yleensä myös järkevää katsottavaa uusista termeistä haasteisiin ja tieteisiin, sekä musiikkiin ja kirjallisuuteen.
Thruthorfail - Yllä mainittujen veljesten luoma kilpailu, jossa kahdesta väittämästä tulee valita se oikea tai feilaa.
Charlieissocoollike - Sympaattinen brittipoju videoineen kynsikkäiden kylmyydestä ja kaikesta randomista.

Yourfriendy - Lolcat video joka caturday!
Failblog - Fail ja win videoita. Yleensä kuitenkin feilauksia, eeppisiä tai vähemmän eeppisiä.

Plantgrowth - Suomalainen Let's playaaja, jonka videoiden laatu on omaa luokkaansa. Viihdyttäviä, hauskoja, miellyttäviä katsoa. Erityisesti ne kauhupelit, mutta myös muut.
Amadeusss3 Toinen suomalainen LP, joka pelailee nähtävimmin pääosin scifipelejä. Parasta antia ovat kauhusävytteiset Call of Cthulhu ja Dead Space, sekä totta kai oman personal preferenceni perusteella Heroes of Might and Magic V!

Siinä kaikki tältä erää. Over and out.

Happy New Year!

No niin. On uudenvuodenaatto ja minä istun itsekseni koneella. Yksin kyllä, mutta valitanko minä? En tietenkään! Luonnollisesti nauttisin muutamasta roolipelivuorosta näin tulevan vuoden kunniaksi, mutta ei minun tuleva vuoteni tai tämän vuoden viimeinen päivä siitä nyt pilalle mene. Elämässä riittää - insha'Allah - vielä monta päivää, jotka voi pyhittää ropevuorolle tai parille. Ainahan on kuitenkin hyvä pitää mielessä elämän rajallisuus. Varsinkin tänään, ottaen huomioon Sellon ampumavälikohtauksen. Ei tämä tapahtuma minua mitenkään suuresti koskettanut saati sitten pysäyttänyt ajattelemaan, mutta herättihän se totta kai pieneen päähän sen yhden kysymyksen: Entä jos elämä onkin huomenna ohi? Mitä tahansa voi sattua milloin tahansa, mutta jos sitä jää pelkäämään, jää moni asia tekemättä ja sitten kuolinvuoteella 80+ vuoden ikäisenä ärsyttää suunnattomasti se elämän kestänyt varovaisuus. Järki on hyvä olla päässä ihan kaikessa, mitä tekee, mutta ei tässä nyt vainoharhaisiksi sentään ruveta.

Alkuperäisissä suunnitelmissa oli tehdä tälle blogille jonkinlainen otsikollinen rakenne. Niin, että aina, kun postaan jotain, kirjoittaisin tiettyjen otsikoiden alle kaiken, mitä siihen kuuluu, mutta sitten rupesin pohtimaan, haluanko todella olla niin kaavamainen? Ehkä tämän päivittämistä (jossa tulen oletettavasti olemaan saamaton lusmu) helpottaisi, jos kaikki olisi vain tyhjää ajatusvirtaa, niin kuin juuri nyt.

Mistä sitten tulen kertomaan blogissani? Painotan varmasti hyvin paljon omiin kiinnostuksenkohteisiini, jotka vaihtelevat aina sen perusteella, mikä 'aikakausi' milloinkin on meneillään. Ovatko videopelit juuri nyt in vai sekoittaako pään tajuton musikaalivillitys? Vain aika näyttää ja kyllä teille tulee varsin selväksi postauksista, mikä milläkin hetkellä pyörii päässä.

Myös ostokset saavat osansa täällä, sillä kukapa ei haluaisi hehkutella kaikelle maailmalle, mitä ihanaa on milloinkin mennyt ja ostanut, mm? Kieltämättä minä tunnun itse rakastavan rahaa enemmän kuin tavaraa, koska minua on useamman kuin kerran sanottu Roope Ankan vastineeksi. Nyt kuitenkin, kun olen töissä (ainakin ensi kesäkuuhun asti), olen voinut hieman vapaammin pienentääkin sitä numeroa, joka verkkopankissa tililllä kerran kuussa tietyn summan kasvaa. En vielä tähän postaukseen voi laittaa tietoja esimerkiksi Wienistä ostamistani koruista ja muista kivoista, saati sitten saamistani joululahjoista, sillä päivänvalo on jo mennyt, eikä minulla ole kuvia yhdestäkään niistä. Sitäpaitsi haluan aloituspostauksen olevan enemmän tällainen yleiskatsaus kaikkeen. Myöhemmin luvassa on siis kuvaheavy ostospostaus kuin myös pitkä stoori Wienin matkasta itsestään, sikäli mikäli enää muistan niin yksityiskohtaisen tarkasti kaikkea sitä, mitä tuo ihana kaupunki minulle tarjosi.

Ei huolta tosin, olen maaliskuussa palaamassa Wieniin virkistämään muistiani. Lähdemme Alicen kanssa kaksin matkaan ja täten tästä tulee tietynlainen neitsytmatka. En nimittäin ole koskaan aikaisemmin matkustanut minnekään vain ja ainoastaan ystävän seurassa, joten voitte arvata kuinka innoissani minä olenkaan. Tietenkin pieni huoli painaa mieltä: miten tulemme selviämään kaksin ja mikä tärkeintä, miten minä selviän lentomatkoista ihan itsekseni. Ei sen puoleen, ei kenenkään tarvitse minua avittaa huonon olon tuntemisessa. Kärsiä osaa hullukin yksinään, mutta entä, jos jotain tapahtuu? Niille, jotka eivät tiedä: olen koneessa pahoinvoinnin takia yhtä kuin aivotoimintaan kykenemätön tohveli. En voi liikkua, en voi puhua ja ainoa, mitä pystyn ajattelemaan on "kamala olo, mene pois, en voi pahoin, enkä todellakaan aio oksentaa, vielä vähän, tunti enää, sitten laskeudutaan, kestä sinne asti, koita kestää". Se on sairasta elinkamppailua. Onnea vaan Alicelle, joka saa todistaa kaiken vierestä. Sanon jo valmiiksi sinullekin: koita kestää. xD

Enemmän kuitenkin tulevasta matkasta. Määränpäänä on siis Wien ja tarkoituksena on nähdä mahdollisimman paljon viidessä päivässä, sekä totta kai - hahaa, you saw it coming! - nähdä Tanz der Vampire jälleen kerran (itse asiassa kolme kertaa, eikä se ole sivuseikka). Tällä kertaa toivon näkeväni miespääosan näyttelijänä ykkösmiehityksen Thomas Borchertin, josta on muodostunut minulle jo suoranainen idoli, sen sijaan, että joutuisin jälleen katsoa, kun kyömynenäinen Alexander Di Capri yrittää yrittämistään löytää sisäisen Graf von Krolockinsa. Wienin matkalle on myös suunnitelmissa jotain, mitä en olekaan vielä tehnyt. Ajattelimme Alicen kanssa, että jos minä saan hankituksi videokameran Wienin matkaan mennessä, teemme itse matkalta päivittäin videologia. Suunnitelma se vasta on ja voi hyvin kaatua siihen, ettemme koe sitä, miltä me videokamerassa näytämme, julkaisemisen arvoiseksi, mutta ainakin tällä hetkellä minä olen aiheesta hyper.

Mitäpä muuta, mitäpä muuta? Ah tosiaan. Wienin matkaa huomioon ottamatta keväästäni tulee ärsyttävääkin ärsyttävämpi minimivapaa-ajalla, mutta minkäs tekee, kun tavoitteet on korkealla. Olen päättänyt nyt tammikuun aikana suorittaa autokoulun teoriakokeen ainakin. Joulu ja Wienin matka sotkivat suunnitelmani täysin ja koska ajo-opettajillamme on ollut kiireinen syksy, tuntejakin on saanut niin nihkeästi, että kaikki oppi on varmaan valunut päästä jo näiden taukoviikkojen aikana vetenä ulos. Siinä tammikuun projekti. Tammikuussa myös, itse asiassa kahden tai kolmen viikon päästä alkaa tiistaisin jälleen arabian tunnit, kakkoskurssin merkeissä. Huom! Tämä on iloinen asia ja sitä odotan innolla. Se syö vain pienen osan tiistai-iltaani, sillä se on vain 16.50-18.30.

Sen sijaan se, mitä minä keväässäni vihaan, on eläinlääketieteen (ja samalla lääkiksenkin) valmennuskurssi. Argh! Galenos on yksi tiiliskivi, kemia ja fysiikka ovat vieläkin osittainen mysteeri minulle, vaikka opiskelen niitä minkä kerkiän toisella kurssilla ja valmennuskurssiajat ovat kusiset. Se pirulainen syö minun maanantain, keskiviikon ja torstain illat olemalla kello 16.00-20.10. Neljä tuntia! Jättäen minulle näin ainoaksi arkivapaaillaksi perjantain, enkä silloinkaan voi valvoa tai tehdä mitään kovin myöhään, sillä lauantaina on aamulla ratsastus (jota tosin rakastan - paitsi kylmällä). Loistavaa. Tällaisen haudan olen mennyt itselleni kaivamaan. Hyvästi sosiaalinen kontakti, hyvästi vapaa-aika. Tosin eläinlääketieteelliseen haluan ja kurssista olen maksanut itseni kipeäksi, joten ei periaatteessa pitäisi valittaa. Unelmiahan tässä todeksi muutetaan. Eipäs kuitenkaan olla liian optimistisia - joku huomauttaa. Tiedänhän minä, että harva pääsee lääketieteelliseen, varsinkaan eläinlääketieteelliseen, ensimmäisellä yrittämällä. Mutta jos en yritä nyt, niin sitten seuraava vuosi on ensimmäiseni ja tilanne on taasen sama. Kaikki peliin vain ja sisään, olkoon minun mottoni. Lieventäen tuota 'kaikki peliin vain' -osaa. Jotain hyötyä välivuodesta siis oli. Valitsin itselleni uran. Kun vielä sisään pääsisi. Toivottakaa viisautta ja voimia (onnella ei ole tässä suurta osaa).

Viimeisenä ja kenties myös itselleni vähäisimpänä on ongelma, jonka kanssa en kyllä nyt paini ensimmäistä kertaa. Kyseessä on jälleen sama vanha kysymys: Mitä minä teen hiuksilleni? Monet tutuistani tietävät, miten konservatiivinen persoona osaan olla. Kaikki on yleensä tehtävä niin kuin ennenkin, eikä mitään voi heittää pois tai mitään ei voi muuttaa. Hiusteni kanssa olen tästä hyvin tiukka. Mallia on muutettu ihan suht usein, mutta hiukseni ovat olleet niin kauan, kun olen itse siihen voinut vaikuttaa, pitkät ja värjäämättömät. Alussa ne olivat ihan pellavanvaaleat, sitten vaaleat aurinkoraitoineen, vaan nykyisin ne muistuttavat maantietä. Kyllä, ne ovat perussuomalaisen maantienruskeat hiukset muutamine aurinkoraitoineen. Rakastan tätä väriä, mutta haluaisin jotain uutta, jotain erilaista kuitenkin. Mallinmuutos ei tunnu enää riittävän (ja lyhyeksi en leikkaa, enkä edes puolipitkiksi). Mutta entäpä, jos en pidäkään lopputuloksesta? Sitten olen tuhonnut oman kauniin hiusvärini turhan takia. Sisälläni on jatkuva kamppailu halusta värjätä hiukset, tehdä radikaali muodonmuutos ja tätä vastaan niin tiukasti puolustavaa pelko siitä, että lopputulos on katastrofi, jota ei olekaan niin helppo korjata, jonka palautumisessa takaisin entiselleen kestää vuosia. Ei hyvä, ei laisinkaan. Ongelmaa vain vaikeuttaa se, etten myöskään tiedä, mitkä hiustyylit tai värit minulle sopivat. Pitäisi kai puhua kampaajalle aiheesta, jos vain olisi enemmän aikaa.